Carita Kanteleinen

Koulutettu hieroja & urheiluhieroja

” Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on pitkälti sosiaalista luonteeltaan. Siksi läsnäoleva kosketus voi olla hyvinkin parantavaa. ”

-Carita Kanteleinen-

Lyhyesti minusta

Urani tuntuvat vaihtuvan joksikin muuksi kymmenen vuoden sykleissä. Olen toiminut mm. myyntitehtävissä vaate- ja it aloilla, assistenttina, esimiehenä, kouluttajana, graafisena suunnittelijana, kustannusosakeyhtiön toimitusjohtajana, luennoitsijana ja kokemusasiantuntijana. Jokaisen syklin tullessaan loppuunsa on muutos liittynyt jollain tapaa kasvuuni ihmisenä. Uteliaisuus, rohkeus ja pyrkimys eteenpäin, ovat olleet värikkään työurani ja elämäni kantavia voimia. Kolhuilta ja kirveleviltä epäonnistumisiltakaan en ole välttynyt. Jokainen murros on kuitenkin tehnyt minusta lopulta onnellisemman ihmisen, mutta yksin se ei ole onnistunut. Tänä päivänä toimintani elämäni kaikilla osa-alueilla kiteytyvät ystävällisyyteen ja kestävään kehitykseen. Oma matkani ihmisyyden ihmetyksen äärellä on lopulta johtanut minut siihen päätökseen että haluan omalta osaltani olla tarjoamassa korjaavia kokemuksia niitä tarvitseville. Psykologian opintoja pohdittuani päädyin valitsemaan manuaaliterapeuttisen lähestymistavan. Tämä päätös oli oikea. Keho on ihmeellinen!

Vapaa-ajallani minut voi löytää puutarhasta, metsästä, minkätahansa vesistön ääreltä, avannosta, taidetta tekemästä, lukemasta, lenkkeilemästä, painoja nostamasta, olla möllöttämästä, kumppanini kainalosta, lapsia ja eläimiä hoitamasta.

Terveyden- ja hyvinvointialojen koulutukseni

Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi ja urheiluhierojaksi Suomen Urheiluhierojaopistosta kesäkuussa 2021. Minut palkittiin stipendillä osoituksena periksiantamattomuudesta, intohimosta alaa kohtaan ja aktiivisesta tunti käyttäytymisestä.

Koulutettuna hierojana olen valviran rekisteröimä terveydenhoitoalan ammattihenkilö ja tietoni voi tarkistaa julkiterhikistä.

2022 valmistuin meditaatio-ohjaajaksi 

Kehitän itseäni opiskelemalla uutta ja ylläpidän ammattitaitoani mm. lukemalla ammattikirjallisuutta, sekä ajankohtaisia tutkimuksia.

Terapeuttinen lähestymistapani

Palvelen manuaaliterapeuttisin keinoin mm. erilaisissa tuki- ja liikuntaelin pulmissa. Omaan kokemusta myös eliittitason urheilijoiden kanssa työskentelystä. Minulla on erityistä kykyä kohdata ihmisiä joilla on vaikeita elämänkokemuksia ja asiantuntemusta emotionaalisen traumatisoitumisen ilmiöistä. 

Identiteettini manuaaliterapeuttina pohjautuu turvalliselle vuorovaikutukselle. Pyrin luomaan läsnäolollani ja kosketuksella sellaisen turvallisen tilan joka mahdollistaa asiakkaalle hetkeen pysähtymisen ja voimaantumisen. Nämä asiat ovat olennaisia elementtejä hyvän vasteen saavuttamiseksi riippumatta hoidon tavoitteesta tai ihmistyypistä.

Piditkö saamastasi palvelusta?

Jotta mahdollisimman moni löytäisi hoitopöydälleni, arvostaisin suuresti jos käyttäisit hetken aikaasi kirjoittaaksesi pienen palautteen saamastasi palvelusta Googleen.

Soita

040 5959 782

Email

carita@hierojacarita.fi

Nurmijärvi:

Keskustie 5, 01900 Nurmijärvi

Tavoitettavissa:

Ma - Pe Klo. 9.00 - 19.00
Viikonloppuisin vain sopimuksen mukaan.

Asiakastyytyväisyys:

Salli minun lähettää sinulle ilmoituksia Sallin :) Ei kiitos!