Tiedän, että minun pitäisi liikkua enemmän. Tiedän, että minun pitäisi venytellä enemmän. Tiedän, että minun pitäisi nukkua enemmän. Tiedän, että minun pitäisi syödä paremmin. Tiedän, että minun pitäisi stressata vähemmän. Tiedän, että minun pitäisi…
…mutta.
Niinpä, kukapa ei tietäisi. Kaikki meistä tietää, mitä pitäisi tapahtua, jotta olisi mahdollista olla terveempi ja voida paremmin. Kuinka monta tästä ”minun pitäisi” -bingosta sinä sait?
Yhteiskuntamme toimintaympäristö on rakentunut sellaiseksi, että jo yksistään perusvelvoitteiden hoitamiseen menee valtavasti energiaa ja jatkuva ärsyketulva pitää meitä valppaina, joka sekin on kuluttavaa. Vaikka tiedämme paljon asioita, niin se ei yksistään saa meitä työpäivän päätteksi liikkeelle. Ajatuksissamme lenkkeilyn aloittaminen on tavoite, mutta lähtökohtaisesti se tuntuu liian suurelta haasteelta. Kun on väsynyt ja epämukava olo muutoinkin, niin miksi haastaisin itseäni vielä enemmän epämukavuusalueelleni?
Meitä pommitetaan jatkuvasti ulkoapäin mielikuvilla siitä, mitä ”oikeanlainen tai tehoava” liikkuminen on. Oma näkemykseni on, että jatkuvan itseltä vaatimisen sijaan voisimme lähestyä tätä asiaa ilon lisäämisen kautta. Se vaatii pientä ajattelun optimointia.
Häpeä
Ajattelu ”minun pitäisi” lähtökohdasta pitää sisällään häpeän. Häpeän siitä, että ”Tiedän mitä pitäisi tapahtua, mutta en pysty.”. Häpeäntunne pitää sisällään ajatuksen, että olen vähemmän pystyvä kuin nuo muut ja vääränlainen. Se pitää sisällään ydinuskomuksen, että meidän pitäisi pärjätä yksin. Häpeä on usein ulkoapäin annettu ja opittu tunne, jonka voimakkuuteen ja määrään vaikuttavat elämänkokemukset. Häpeän kanssa eläminen syö valtavasti energiaa. Liiallinen häpeä muodostuu toiminnan esteeksi ja saa meidät lamaantumaan. Tästä heränneiden ajatusten tueksi, suosittelen lukemaan Sietoikkuna -kirjoitukseni.
Mitäpä jos kysyisimmekin itseltämme, mitä minä tarvitsen, jotta pääsisin lähemmäksi tavoitettani?
Mitä minä tarvitsen, jotta liikkeelle lähtö olisi mahdollinen? Mitä minä tarvitsen, jotta voisin nukkua levollisemmin? Mitä minä tarvitsen, jotta voisin syödä säännöllisemmin? Mitä minä tarvitsen, jotta en olisi niin ahdistunut?
Huomaatko mitä tapahtuu?
Aika usein vastaus on vastaanotollani ollut liikkumiseen liittyvissä pohdinnoissa tämän suuntainen: tarvitsisin jonkun joka lähtisi kanssani kävelemään.
Unohda tavoite, rakenna rutiineja
Toinen tärkeä asia on tavoitteiden pilkkominen riittävän pieniksi paloiksi. Jos tavoite on liikkumisen lisääminen, niin riippuen lähtötilanteesta asiaa voisi ajatella näin: mikä on pienin mahdollinen teko, jotta pääsisin lähemmäksi tätä tavoitetta? Voisiko se olla esimerkiksi viiden minuutin kävelylenkki kumppanin tai ystävän kanssa ulkona? Voisiko se olla postilaatikkolle juoksu? Voisiko se olla multakasan kärrääminen kottikärryllä sille suunniteltuun paikkaan?
Kaikki nämä asiat ovat liikkumista. Ja kun kysyt vielä itseltäsi, mitä tarvitset jotta sen toteuttaminen olisi helpompaa ja mielekkäämpää avautuu mahdollisuus kokea iloa. Pienistä iloista syntyy kestäviä rutiineja, ja hyvät rutiinit vievät sinua lähemmäksi lähtökohtaisesti ajateltua tavoitetta paremmasta olosta, jaksamisesta ja terveydestä. Unohda mielikuvat ”oikeanlaisesta” liikkumisesta ja löydä sinulle sopiva tapa ja tyyli.
Jos haluat lukea tai kuunnella lisää kestävän muutoksen ja rutiinien rakentamisesta, suosittelen vahvasti seuraavaa opusta: James Clear, Pura rutiinit atomeiksi (Alkuperäisteos: Atomic Habits — An Easy & Proven Way to Build Good Habits & Break Bad Ones).
Työkalu muutoksen tueksi
Alta löytyvästä linkistä pääset lataamaan itsellesi kysymyskaavakkeen, jonka avulla voit tutkia asiaa. Voit pitää tätä työkalua kasvusi tukena, vastata kysymyksiin mielessäsi tai täyttää aika ajoin seurataksesi kasvuprosessiasi. Jos kysymyksiin vastaaminen tuntuu yksin liian haasteelliselta, ajatuksiin ei tahdo saada tolkkua tai niistä herää vaikeita tunteita, voi olla hyvä käydä niitä läpi yhdessä ammattilaisen kanssa. Me kaikki tarvitsemme aika ajoin toisen ihmisen tarjoamaa turvallista peiliä, jonka kautta voimme peilata elämämme haasteita. Voit myös täyttää lomakkeen ja tuoda sen mukanasi vastaanotolleni, jolloin voimme yhdessä pysähtyä tutkimaan sen suomia mahdollisuuksia.
Ohessa vielä pieni motivaatiobuusti.
Liike auttaa tutkitusti välittömästi.
Lähteet:
Liikkumisen vaikutukset, UKK-instituutti. [Verkkosivu]. [Viitattu 12.5.2022]. Saatavana: https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-vaikutukset/
James Clear, Atomic Habits — An Easy & Proven Way to Build Good Habits & Break Bad Ones, 2018 kirja saatavana mm: https://jamesclear.com/atomic-habits